sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uusi alku?

Keskeneräiseksi jäänyt vaunu sai uuden asukkaan. Mieli täynnä intoa ja suunnitelmia hän tutkii mistä pitäisi aloittaa. Mikä mahtaa olla tärkeintä? Kupponen teetä nyt ainakin aluksi.


Sain ennen joulua hankittua yhden Taru Astikaisen tekemän nuken. Hänestä tulee jo kauan keskeneräisenä olleen mustalaisvaunun asukas. Haaveilen tekeväni vaunuun myös hevosen, mutta voi olla, että siitä tuleekin vaan pihan perälle asettunut kesähuone. Mielenkiinnolla odotan mihin suuntaan se alkaa minua viedä, asukkaathan kodin tekevät ja en ole vielä oikein ehtinyt tähän tutustua. Mekon hänelle jo ompelin ja virkkasin takin, kovin tuli harmooninen kokonaisuus. Ajattelin näet, että tuolla asuisi joku värikkäämpi persoona. Katsotaan herättääkö uusvanha projektini myös tämän uinuneen blogin eloon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti