perjantai 31. joulukuuta 2010

Piirakkapäivä





Vuoden viimeinen päivä oli piirakkapäivä. Se kuvaa jotenkin kyllä kulunutta vuotta, sillä olen innostunut leipomaan, en herkkuja, niitä olen leiponut koko ajan, vaan leipää.

torstai 30. joulukuuta 2010

Albumien kätköistä

Samaisesta albumista löytyi myös lahjoja




Mummolan mökin saunan eteinen ennen remonttia,

ystävän rakkaan kissan muistolle tehty tehty boksi



ja kummilahjoja.

Kahvia, olkaa hyvät.




Löysin vanhan kuva-albumini Photobucketista ja sieltä löytyi tämäkin kahvipurkkiin tehty kahvipöytä. Sitä unohtaa mitä kaikkea onkaan tehnyt.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Oi voi tätä ihanuutta

Sain jo hyvissä ajoin joulupukilta postia. Kuoren sisältä löytyneestä paketista selvisi, että joulupukin apulainen on Raili. Ja mikä aarre sieltä jouluaattona sitten paljastuikaan. Kiitos Raili!

maanantai 27. joulukuuta 2010

tiistai 21. joulukuuta 2010

Pysähtyminen




Nallukka pysssähtyi katsomaan kynttilöitä, niin minäkin:)

Hyvää Joulua

Löysin kirpparilta myös kortteja, toivottakoon tämä kuva kaikille hyvää joulua:)