sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Sunnuntairetki



 



Ilmailumuseossa pääsi ihmettelemään mm. entisaikojen matkustamotunnelmaa ja tutkailemaan taidokkaita pienoismalleja.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kukkien matka


Tykkään tuoreista kukista ja ostan usein Pirkan reilun kaupan terttuneilikoita. Ensin ne ilahduttavat mieltä olohuoneessa, ovat tosi kestäviä, niin kestäviä, että lopulta vien viimeiset vessakkukiksi.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pääsiäiseen kuuluu keltainen



Niin siinä vaan kävi, että kaivoin sohvan päälle keltaiset peitot - pääsiäinen.

torstai 28. maaliskuuta 2013

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Jouluvalosta tuli pääsiäisvalo



Ainakin tätä katsoessa tulee hyvälle tuulelle, munasade:)

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kevättä



Ulkona loistaa ihana keväinen valo, ehkä tämä blogikin herää kevään myötä henkiin.